Kalaset Oy onkin saanut paljon positiivista julkisuutta varsinkin sosiaalisten medioiden kautta. Facebookiin on perustettu yhteisö, jonka jäsenet arvostavat Kalaset Oy:n toimintatapaa. Ryhmässä on tällä hetkellä 2 694 jäsentä (minut mukaan lukien, oli pakko liittyä :D).
Yrityksen johdolla on mielestäni loistava asenne. Kalaset Oy:n omistajat Esa Lahtinen ja Pekka Vapanen kuvaavat tilannetta seuraavasti:
Tästä voisivat muut ottaa mallia! :)- Takana on kohtalaisen hyviä vuosia, joten ei ensimmäisessä heikommassa tilanteessa voi kohdistaa toimia henkilöstöön. Se on johdon vastuulla, että markkinat pelaavat. Kyllä yrityksen on osattava varautua huonoihin vuosiin jo ennalta, Lahtinen sanoo.
- Yritys ei ole vain kasvoton kone, jonka ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Ei kaikkea mitata rahassa.
Tässä vielä linkit Kauppalehden ja Turun Sanomien artikkelehin.
Mahtavaa!!! Oli pakko itsekkin liittyä siihen arvostusryhmään ;) Ihanaa välillä kuulla myös tällaisia uutisia, joten kiitos että nostit asian esille. Nostan oikeasti hattua tällaiselle toiminalle. Harmi ettei muut yritykset tajua tehdä yhtä fiksuja ratkaisuja. Koska tällainen parantaa todella paljon yrityksen imagoa, ja näin kysyntä heidän tuotteita kohtaan kasvaa. Elikkä heillä menee varmaan jatkossakin hyvin \0/
VastaaPoistaTaidanpa huomenna mennä stockal ostamaan vähän kalafilettä ;)
Tätä kauppalehden juttua lukiessa löysin myös toisen kiinnostavan artikkelin kyseiseltä sivulta. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/05/22450
VastaaPoistaArtikkelissa kerrotaan, että pankissa tapahtunut pilkkuvirheen ansiosta pariskunnan tilille ilmestyi 4,4milj. euroa. Pariskunta nosti rahat ja lähti pakosalle. Kyllä itsekkin pitäisi pariin kertaa miettiä, että miten sitä oikeen tilanteessa toimisi, jos tollaiset rahat yllättäen tilille ilmestyisi.
Kyllä Kalaset Oy:n toiminnalle toisaalta täytyy nostaa hattua. Toisaalta, jos itse olisi yrittäjänä vastaavassa tilaneessa, hieman hirvittäisi kun pitäisi hankkia työporukalle ylimääräisen loma-ajan palkka täysin tuottamattomasta ajasta.Ja eihän se edes riitä vaan palkan sivukulut ovat toinen mokoma. On tainnut silakka mennä aiemmin hyvin kaupaksi, kun on voinut varautua etukäteen näinkin suureen lomakuluerään. Ymmärrän kyllä, että hyvä henkilökunta on yrittäjälle kullan arvoinen, kun taas paremmat ajat taloudessa koittavat, joten eiköhän tämä satsaus tule satamaan omaan laariin.
VastaaPoistaHeli